Marja Matiisen- viron tilkkutaiteilija

Minun viimeinen vironkielinen kirjani “TEKSASED LAPITÖÖS”(Farkkutilkkutyöt) on myynnissä. 

Kirjassa on 336 sivua, 1200 kuvaa, 300 ideaa ja ohjetta, miten vanhoista farkuista saa jotain uutta ja käytännöllistä. Kirjan alkuosassa on galleria farkkukankaista tekemistäni näyttelytöista. Jotkut niistä on palkittu myös kansainvälisesti.

Kirjan pääosassa ovat ompeluohjeet niin aloittelijoille kuin edistyneillekin, mutta myös askarteluohjeita lapsille. Olen keksinyt uusia menetelmiä ja soveltanut vanhoja tilkkutyötekniikoita, joita voi käyttää paksuun farkkukankaaseen. Kirjan tekniikoilla on mahdollista käyttää farkuista jopa 95%. Ompeleminen onnistuu aivan tavallisella kotiompelukoneella.


Laita minulle sähköpostia kontakt@marjamatiisen.com ja saat tietää miten tilaaminen Suomeen käy.

Minusta

  • Ensimmäinen tilkkutyö 1989
  • Tilkkutyöopettaja vuodesta 1993
  • 13 isoa omaa näyttelyä ja yli 30 pikkunäyttelyä Virossa ja ulkomailla. Ensimmäinen niistä 1994 Suomessa, Turussa.
  • Martinmarkkinoilla joka vuosi pikkunäyttely ja palkintotäkin tekeminen vuodesta 1997
  • Yli 50 osallistumista yhteisnäyttelyihin ja muotinäytöksilla
  • Tilkkutyöaiheisia artikkeleita lehtissä ja ohjelmia televisiossa
  • Tillkutaidetalo, avoin kotityöpaja vuodesta 2006
  • Korkeimman tason mestaritodistus 2005
  • Kirja “Tilkkutyöt viron kodissa” / “Lapitöö eesti kodus” 2008
  • Kirja “Farkkutilkkutyöt” / “Teksased lapitöös” 2020
  • Käsityöliiton palkinto “Pärandihoidja 2023”

Osallistuminen kansainvälisiin näyttelyihin

  • 4th Quilt Triennale 2008
  • The 11th Quilt Nihon Exhibition 2011, Hiroko Kon tuomariston palkinto
  • Open European Quilt Championships 2012, yleisön II palkinto
  • The Festival of Quilts, Birmingham 2013
  • The Festival of Quilts, Birmingham 2014, osallistuminen tilkkumuotinäytökseen.
  • Open European Quilt Championship 2014, III palkinto
  • The Festival of Quilts, Birmingham 2017